Näkymä evoluutiopuun suuntaan avajaispäivänä

Evoluutiopuu avattiin yleisölle

17. kesäkuuta 2017 juhlittiin Suomen luontoa. Juhlan kunniaksi avattiin myös Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan evoluutiopuu. Kasvi-istutusten muodostaman sukupuun avulla kasvien evoluutiota on helppo seurata. Puun haarat leviävät kuin latvusto johdattaen ja opastaen kulkijan läpi kasvien evoluution.

Julkaistu 12.6.2017 Kuva: Laura Sandholm

Kaisaniemen kasvitieteelliseen puutarhaan avattiin evoluutiopuu Suomen luonnon juhlapäivänä (17.6.2017). Kasvitieteellisen puutarha on perustettu 1800-luvun jälkipuoliskolla. Vuosisadan kuluessa rikkaruohot olivat vallanneet alaa eikä kastelujärjestelmäkään enää vastannut nykypäivän vaatimuksia, myös kasvien ryhmittely oli muuttunut. Oli aika päivittää kasvien sukupuu uuteen uskoon.

Avajaisten ohjelmassa oli musiikkia, opastettuja kierroksia ja askartelupaja. Päivän kunniaksi myös kasvihuoneisiin oli vapaa pääsy.

Voit lukea tiedotteen täältä ja katsoa kuvia avajaisista vuosikertomuksen kuvagalleriasta.

Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan evoluutiopuu

Kesto 2:09, julkaistu 23.8.2018

Tervetuloa evoluutiopuun oksille ja 400 miljoonan vuoden aikamatkalle kasvien evoluutioon! Evoluutiopuuhun voit tutustua myös livenä Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa Helsingissä.

You can watch the video also in english.